Eläkeläiset ry:n tarinakirjasta otetaan toinen painos

Rukiista ruokaa on
maistunut lukijoille


Eläkeläiset ry:n juhlakirjasta Rukiista ruokaa – eläkeläisten tarinoita otetaan toinen painos. Kirjan ensimmäinen painos myytiin loppuun jo huhtikuun puolivälissä. Uudesta painoksestakin on tehty runsaasti tilauksia.

Kirjan hinta on 18 euroa. Jos tilaus ylittää 5 kappeletta, on kappelehinta 15 euroa. Kirjaa voi tilata järjestön toimistonhoitaja Tuija Aalilta, puh. 020 743 3610.

Eläkeläiset ry:n tarina- ja juhlakirja ilmestyi helmikuun lopulla. Eläkeläiset ry täytti vuonna 2009 50 vuotta ja kutsui juhlavuotensa kunniaksi järjestön jäseniä
kirjoittamaan tarinoita ja muisteluksia.
Kutsuun vastattiin. Käsikirjoituksia tuli yli 50 kirjoittajalta, satoja sivuja. Kirjan on toimittanut free lancer toimittaja Juha Drufva ja kuvittanut taiteilija Kaarina Goldberg, jonka Eläkeläinen-lehden lukijat tuntevat muun muassa Senni ja Safira -sarjakuvasta. Toimituskuntaan kuuluivat Kauko Aaltonen, Matti Mäkinen, Pirjo Rosengren ja sihteerinä Pekka Isaksson.

Kirjassa on 51 tekstiä yhteensä yli 30 kirjoittajalta: muisteluksia,
pieniä kiistakirjoituksia, elämäkerran katkelmia, runoja, novelleja,
monenlaisia tarinoita. Tekstejä täydentävät valokuvat, joista osa on
kirjoittajien lähettämiä ja osa Eläkeläinen-lehden arkistosta.


Kirjan nimeksi valikoitui monista hyvistä tarjokkaista Rukiista ruokaa – eläkeläisten tarinoita. Nimen alkuosa on poimittu yhden kirjassa julkaistun tarinan otsikosta, heinäveteläisen Aune Marjon lapsuusmuistosta.