Kivistö puheenjohtajaksi, muutkin valinnat yksimielisiä

Edustajakokous huolissaan laman
seurauksista ikäihmisille


Eläkeläiset ry:n 17. edustajakokous Jyväskylässä 15.–16.6.2009 oli keskusteleva ja sopuisa. Päätöksistä järjestettiin  vain kaksi koeäänestystä. Kaikki valinnat olivat yksimielisiä.

Kokous valitsi odotetusti järjestön puheenjohtajaksi ministeri Kalevi Kivistön. Järjestön varapuheenjohtajaksi valittiin Hilkka Pulkkinen Kainuusta. Uutta valtuustoa luotsaavat puheenjohtajana Marja Leena Makkonen Keski-Suomesta ja varapuheenjohtajana Asko Apukka Lapista. Apukka on parhaillaan jäämässä eläkkeelle Kelan johtajan tehtävistä.

Sanan säilää heiluteltiin kokouksessa innokkaammin kuin äänestyslippuja.  Yleiskeskustelussa käytettiin pitkälti yli 30 puheenvuoroa.  Myös kokoukselle esitetyt lausumat synnyttivät kipakkaakin keskustelua.

Pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi joukko olisi halunnut poistaa sekä lausumasta että kannanotosta maininnan, että verojen korottaminen on sittenkin parempi ratkaisu kuin palvelujen leikkaaminen tai maksujen korotukset. Asiasta jouduttiin järjestämään kokouksen ainoat koeäänestykset.

Kokous hyväksyi järjestölle uuden ikääntymispolititisen asiakirjan Liikettä ja kulttuuria eläkeläisten parissa 2009–2012. Se ohjaa järjestön ja yhdistysten toimintaa seuraavan kolmivuotiskauden ajan.

Kuka hoitaa?

Niin lausumissa kuin keskustelussakin nousi esille huoli  sosiaali- ja terveyspalvelujen säilymisestä ja niiden tasosta.

– Onko meillä tänä kesänä, ensi syksynä ja ensi vuonna hoito- ja hoivapaikkoja, jos sairastumme tai menetämme muuten kykymme huolehtia itsestämme. Kuka meitä hoitaa ja hoivaa, edustajakokous kysyi.

Kokous vaati  valtiota ja kuntia kantamaan vastuunsa hoidon ja hoivan järjestämisestä. Jos peruspalvelujen annetaan vielä rapautua, uhkaa hyvinvointivaltio ajautua kuolinkamppailuun.

Kokouksen kannanotot ovat sivulla Kannanotot vuonna 2009.

On puututtava
köyhyyteen

Keskustelua eläkeläisten tilanteesta ryyditti puheenjohtajaksi valittu Kalevi Kivistö.  Hän nosti valintojen jälkeisessä kiitospuheessaan esille eläkeläisköyhyyden.

–  Yhteiskunnallisten ongelmien noidankehän purkamisessa on lähdettävä köyhyyden poistamisesta. Siksi työ köyhyyden voittamiseksi on kaiken perusta rakennettaessa nykyistä tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.  Erityisen tärkeää työ on eläkeläisiä koskevana, koska eläkeläisten köyhyysriski on muuta väestöä korkeampa, Kivistö sanoi.