Yhdessä-hanke lisäsi myönteistä suhtautumista maahanmuuttajiin

Yhdessä-hanke oli Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama hanke vuosille 2007 - 2009. Sen tavoitteena oli helpottaa ikääntyvien maahanmuuttajien elämää Suomessa.

Eläkeläiset ry haki hankkeelle jatkorahoitusta, mutta ei saanut sitä. Niinpä Yhdessä-hanke on projektina päättymässä, mutta Eläkeläiset ry ja sen yhdistykset pyrkivät jatkamaan sen tavoitteiden toteuttamista.

Yhdessä-hanke järjesti

– maahanmuuttajien ja suomalaisten yhteisiä kursseja ja leirejä
– retkiä luontoon ja kulttuurikohteisiin

– monikulttuurisia leirejä

Hanke tuki

– maahanmuuttajien opintokerhojen perustamista
– maahanmuuttajien omaa osaamista
– maahanmuuttajien omaa aloitteellisuutta asioidensa järjestämisessä

Hanke auttoi

– Eläkeläiset ry:n jäseniä toimimaan monikulttuurisessa ympäristössä
– yhteistyökumppaneita oivaltamaan järjestöjen tarjoamat mahdollisuudet monikulttuurisissa hankkeissa

Asenteet muuttuivat

Hankkeen tuloksia on arvioitu laajalla kyselytutkimuksella, arviointipäivillä ja henkilöhaastatteluilla. Selvityksen mukaan hanke lisäsi myönteistä suhtautumista maahanmuuttajiin. Hankkeen toivottiin jatkuvan tavalla tai toisella, vaikka RAY ei myöntänyt jatkohankkeelle rahoitusta. Voit lukea lisää YTM Pirjo Rosengrenin tekemästä selvityksestä tästä linkistä.

Lisätietoja Yhdessä-hankkeesa saat näiden www-sivujen kohdasta  Lehtijuttuja hankkeesta.  Tarvittaessa hankkeeseen liittyviin kyselyihin vastaa järjestön koulutussihteeri Tiina Rajala, puhelin 020 743 3617.